Oli aika lailla hullu viikonloppu... Lauauntaina oli herätys klo 5.00 ja aamulenkki, jonka jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Pieksämäkeä. Siellä oli oikein kiva ilma ja kehät oli nurmikentällä, ai että kuinka mukavaa ettei pölissyt! Tavattiin siinä kehän laidalla heti Aija ja Rini (Hazelmoor Natty Napkin). Oli tosi kiva vihdoinkin saada nimille kasvot :) Siinä jutellessa aika kulki niin nopeasti, että kun kehään meitä huudeltiin niin meinasi tulla ihan kiire... Tala käyttäytyi kehässä hyvin, vaikkakin kyttäili lihapullia mun kädestä joten juokseminen oli hyppimistä, siitä tuomari mainitsikin. Tuomarina Wenche Eikeseth Norjasta. Arvostelu seuraavanlainen:

Very good type. Masculine. Good proportions. Good head. Very good body with good bone and angulations. Topline must be stronger and still very unstable when moving. Excellent coat and colour.

Tuloksena siis JUN EH1 kahden muun uroksen seurassa. Katsottiin loput aussit ja lähdettiin kotia kohti. Äänekoskelle päästyä haimme Marin kanssa Jiron ja suunnattiin Palomäen kentälle katsomaan kouluratsastuskisoja. Talan toinen kohtaaminen hevosten kanssa, aika hyvin meni, pikkasen Tala alussa arasteli isoja eläimiä mutta rauhottu pikkuhiljaa. Siitä sitten suunnattiin meidän vanhempien luokse ja pojat pääsi juoksemaan marjapuskille jossa oli tosi korkea nurmikko ja voikukat. Harmittaa ettei kamera ollut mukana... Oli aika lailla päätöntäkin menoa meidän junnuilla :)

Sunnuntaina olikin sitten Tuurin Miljoonakoiran vuoro. Olo oli tosi väsynyt kun kello herätti seitsemältä ja aamulenkki koitti... Paikat oli kipeänä edellisestä päivästä ja mieli hieman apea, kun piti taas lähteä ajamaan. Noh, ei kun koira kyytiin yhdeksän aikaan ja menoksi. Perillä oli tosi kova tuuli ja auringonpaiste, kehät oli hiekalla, joten oikein ihana hiekkamyrsky ts. nenä, silmät ja suu täynnä hiekkaa... Bordercolliet oli edelleen menossa meidän kehässä joten jouduttiin odottelemaan jonkin aikaa. Siinä odotellessa vähän juoksutin Talaa ja se laahusti mun perässä, raukka oli varmaan aivan uupunut edellisestä päivästä... Sanoinkin siinä Marille, että tää menee ihan totaalisesti pers... Kehään mennessä se vähän heräili, kehä on aina kehä Talalle, se ilmeisesti rakastaa esiintymistä :) Juokseminen oli siis huomattavasti parempaa kuin edellisenä päivänä. Tuomarin edessä se ei jaksanut keskittyä muhun ollenkaan, mutta ei se niinkään haitannut, kun näin vaaleanpunaista! Toinen uros junnuissa sai H:n joten Tala siis automaattisesti ERI1 ja koska osanottajia oli niinkin vähän kun 6 koiraa Tala oli myös PU1 saaden sertin :) Ja koska nartuista kukaan ei saanut ERIä oli Tala ROP!!! Aika hurja tunne oli! Minun pieni nallekarhu parhain muidenkin mielestä! No joo, hehkutettu on aika paljon sunnuntain jälkeen... Täytyy varmaan palata maan pinnalle, ettei kovin tule pettymyksiä tulevaisuudessa. Tuomarina Tuurissa siis Jaana Hartus ja arvostelu:

Erinomaista tyyppiä oleva, mittasuhteiltaan oikea nuori uros. Riittävä luusto. Pää vielä luonnolisesti kesken kehityksen. Kaunis kaula. Tyypillinen suora ylälinja. Oikeat kulmaukset. Tyypilliset sivuliikkeet, löysyyttä edessä. Luonnon töpö häntä.

Jäimme siis odottelemaan ryhmäkehää. Siellä ei meille tullut menestystä, mutta eipä tuo paljon mieltä lannistanut! Ajoimme kotiin hymyillen ja TOSI väsyneenä! Hyvin nukutti :)

Eilen ei sitten ollutkaan agilityä, kun kentällä oli agilityn möllikisat. Järjestelyihin ei päästy, kun on tuo muutto tulossa ja piti välillä panostaa siihenkin...

Talalla tuntuu murrosikä pikkasen helpottavan, se huomaa mutkin lenkillä käydessä ja muutenkin siitä on tullut taas ihan äitin poika :) Ihanaa, Tala is back!