Joulun aikaan ollaan lepäilty Talan kanssa ahkerasti, että jaksetaan ensi vuonna taas touhuta! Toissapäivänä käytiin kyllä vähän tokoa treenaamassa, mutta oikeastaan se meni leikkimiseksi koko touhu, Jiro oli siis mukana. Mari otti myös kuvia, tässä Talan hieno poseeraus:

 



Yllätin itseni täysin viime sunnuntaina kun seuramme Lauka ry järjesti mölliagilityn, luokkina oli möllit ja kilpailevat. Itse olin sellaisessa tapahtumassa ensimmäistä kertaa joten treenikaverilta sitten kyselin, että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Ajatuksena oli käydä katsomassa millainen rata on mölleillä ja JOS se olisi helppo, voisin EHKÄ osallistua. Rata oli tosi helppo, joten pakkohan meidän oli osallistua :) Paikan päällä oli myös Karisen Riikka australianpaimenkoiriensa kanssa, kyllä se Ville vei minun sydämmen, samoin kuin teki Villen veli Voltti kesällä leirillä, noissa pojissa on vaan jotain tosi ihanaa! Kattelin muutaman suorituksen siinä ja kävin vähän Talan kanssa riehumassa pihalla. Talalle on nyt hiljattain itsestään tullut uusi taito, se pysyy paikallaan lähdössä ennen kuin annan luvan, hyvä taito vai mitä! :) Ensin kaksi aitaa joista puomille, puomilta aita-putki-aita yhdistelmä, viimesestä aidasta ohi, ohjasin Talan takaisin ja siitä puomille, aita, putki, A, muuri, A takaisin, putki ja kolme viimeistä aitaa. toiseksi viimeisestä aidasta ohi ja kun kutsuin sen takaisin, suoritti se sen aidan väärään suuntaan sama viimeisellä. Minun mielestäni ainakin se meni tosi hyvin, minun virheitä kaikki, Tala toimii kyllä kuin unelma! Se kuuntelee hyvin ja silti sillä on tosi hyvä vauhti. Hyvillä mielin poistuimme radalta siis, olin ylittänyt itseni, noussut jännityksen yläpuolelle ja kaiken lisäksi mitään hirveää ei tapahtunut, en kaatunut yleisön sekaan tms. :) Jatkamme siis erittäin hyvillä mielin harrastustamme! Ainoa käännöskohta saattaa olla 22.1., vien Talan kuvattavaksi ja jos sieltä jotain löytyy, täytyy vielä miettiä harrastukset uusiksi... Toivon mukaan poika on luustoltaan terve ja saadaan jatkaa rellestämistä!

Tänään olisi ollut vapaa vuoro agilityssä, mutta koska mulla on ollut flunssaa, niin en lähde itseäni sinne kiusaamaan, tosin lähdemme kyllä Äänekosken aussietreffeille! Ihanaa nähdä taas kaikkia, tosin Simba (Team Chenas Magnolia) ei ainakaan pääse mukaan juoksujen takia ja uusi tulokas Veera (Capricole Flaming Star) ei pääse agilitytreenien vuoksi, toivottavasti kaikki muut pääsee!