Ja taas yli kuukausi edellisestä päivityksestä... Nyt kyllä voi jo laittaa kiireen piikkiin eikä laiskuuden tai saamattomuuden. Viikot menee nykyään niin, että meillä on vähintään neljänä päivänä treenit. Ja kisoja on ollut niitäkin ihan kivasti! Aika on siis mennyt täysin blogin päähenkilöiden kanssa touhuamisessa. Talan kanssa tokotreenit on aina sitä samaa, hiotaan tarkkuutta liikkeisiin ja pidetään hauskaa. Jaton kanssa ollaan hieman muutettu treenejä nyt kun Jatosta on tullut hieman motivoituneempi ja työintoisempi, sen kanssa tehdään tosissaan ja kunnolla kaikki. Koko ajan tietysti kehuen, kun se tarvitsee rohkaisua vielä niin paljon. Mutta oon selkeästi nyt alkanut vaatimaan siltä enemmän, koska se ei ole enää mikään vauva (paitsi iltaisin mun kainalossa ). Jaton avoimen luokan liikkeet on alkaneet sujua entistä paremmin koko ajan. Eilen tehtiin noutoa ja se on kyllä tosi hyvä!! Luoksetulon stopissa ja kaukojen steppaamisissa on edelleen tekemistä. Pikkuhiljaa, Jato on niin kovin nuori, että eihän meillä ole mihinkään kiire!

8.8. käytiin oman seuran agikisoissa Talan kanssa ja haettiin sieltä hienosti kaksi hylättyä... Minun ohjaaminen oli taas ihan kamalaa! Mari ja Jiro alotti kisauransa näistä kisoista ja tekivät ensimmäiseltä radaltaan hienosti nollan ja sijoittuvat toiseksi, hienoa!!

28.8. oli meidän rotumestaruustokokoe Laukaassa, aussieita oli ihan hurjat 6 kpl! Jato oli avoimessa luokassa ja saatiin sieltä saaliiksi 133,5 pistettä. Hienot pisteet, kun treeniä oli n. 2 viikkoa alla . Luoksetulo meni nollille, Jato ei pysähtynyt ja annoin toisen käskyn. Olisin voinut olla ihan hiljaakin ja ottaa 5 siitä, mutta kun käskyn olin antanut ja Jato ei sitä kuunnellut niin halusin, että se tottelee. Hyppy meni myös nollille, kun Jatoa kiinnosti niin kovasti hypyn toisella puolella olevat kapulat ja muut... Saatiin onneksi tehdä liike treenin kannalta uusiksi ja siitä olisi kyllä tullut hienot pisteet . Tala oli sitten taas kerran voittajassa ja me saimme pisteitä taas hurjat 155 pistettä! Kyllä oli taas niin typerää, kun koira teki hienosti hommia, mutta pikkujuttujen takia niitä nollia taas tuli... Harmittaa, koska Tala on niin kovin hyvä tokokoira ja se tykkää lajista ihan tosi kovasti, mutta aina niitä nollia pääsee sinne... No, yritämme uusiksi taas 26.9. pirinmestaruuskisoissa, jossa kuulumme joukkueeseenkin tänä vuonna

4.-5.9. oli Jatin agikisat Jyväskylässä. Lauantaina Talan kanssa ensimmäiseltä radalta hyl ja toiselta radalta nollavoitto!! Rata oli kyllä taas sydämmentykytyksiä täynnä, kun toiseksi viimeisellä esteellä joka oli pituus, Tala kääntyi katsomaan minua, että mihis mennään ja pysähtyi melkein kokonaan pituuden eteen ja hyppäsi melkein paikaltaan sen . Hieno päätös meidän ykkösten radoille! Sunnuntaina olikin sitten vain yksi rata ja sieltä hieno 5, yksi rima tuli alas, kun huusin juuri esteen kohdalla. Voittokin meille sieltä tuli, kun ei kukaan pystynyt tekemään nollia. Aivan mielettömän hieno viikonloppu, ihana koira ja ihana laji!! Tykkään tästä !

Tämä viikko ollaan tosiaan treenattu agilityä ja tokoa ja keskiviikkona kävin vetämässä toiset tokotreenini! Tänään vietetään siivouspäivää, kun kerrankin on vapaata ja huomenna sitten minä pääsen debytoimaan mätsärituomarina